Lopussa kiitos seisoo.

Raskauteni ei kestänytkään normaalia pidempään. Kaikki tapahtui siinä yhdeksän-kymmenen kuukauden sisällä, vaikka edellisessä tekstissä uhosinkin tuon istuvan siellä useammankin vuoden.

En ajatellut kirjoittaa synnytyskertomusta, koska tehän tiedätte kuinka se tapahtuu? Siemen menee sinne ja tulee jossakin vaiheessa hieman isompana ulos. Sieltä. Vaikka Caius saikin agpar-pisteikseen kolme kertaa yhdeksän, me saimme täyden kympin vauvan! Tässä vauvan syntymän jälkeen olen huomannut, että minähän menin varsinaisen daddyn kanssa vihille. On käsittämättömän hienoa seurata vierestä miten isän ja lapsen välinen suhde kehittyy ja kuinka pieni ihminen voi täyttää olemassaolollaan suurten ihmisten sydämet.

Suurista ihmisistä puheenollen, aloitin jumpan. Tarkemmin ottaen jumppaan kotona ja teen käsipainoilla hikipäässä hommia, jotta voin sitten ensi vuonna osallistua missikisojen karsintaan. Jaksoin jopa juosta puolen tunnin pätkän suuremmin läähättämättä yhteen menoon, vaikka lopulta ainoan vastaantulevan auton edessä heitin lipat astuttuani suuren kiven päälle. No nilkkahan siinä turposi, mutta perusHannat jäi tekemättä, eli lääkärissäkään asti en käynyt.

Ilman aasinsiltoja hypin sujuvasti aiheesta toiseen. Nyt kyllä palaan Caiukseen ja siihen, etten voinut ikipäivänä toivoa niin helppohoitoista vauvaa. Hän herää ja hymyilee. Syö, hymyilee tissi suussa ja menee aamupäiväunille. Herättyään hän hymyilee ja saattaa nauraa hysteerisesti, jos teen suullani plop-äänen. Seurustellaan, syödään, vaihdetaan vaippa ja siinä sivussa hymyillään. Samaa rataa mennään iltaan asti, kunnes ennen nukkumaanmenoa toinen nauraa hysteerisesti ja lopuksi vielä hymyilee. Olen monesti miettinyt onko Caius ihan yhtä helppo lapsi, kuin valtaosa vaivoista, koska koliikkivauvan kasvattaneena tämä tuntuu minusta täysin epärealistiselta vauva-arjelta ja liian helpolta ollakseen totta. Jos tuo vaivattomuus korostuukin tällaisessa tilanteessa, kun mitään tavallisesta poikkeavia ongelmia ei ole. Tiedättekö sanonnan "Lopussa kiitos seisoo"? No nyt olen aika varma, että Caius on tuo seisoo-vaihe.

Iso poikani Veeti täyttää huomenna seitsemän vuotta. Tänään oli esikoulun kevätjuhlat ja energiaa pullollaan oleva rakkaani istui esimerkillisesti omalla paikallaan ja olisi ansainnut siitä käytöksestä suuremmankin pokaalin, mutta minä palkitsin suklaajäätelöllä ja suurella halauksella. Tsemppasin Veetin vuoksi, jottei hänen tarvinnut hävetä itkevää äitiään ja onnistuin samalla rikkoen henkilökohtaisen itkemättömyysennätykseni. Mutsi oli cool. Porkkanakakun pohja on leivottu ja jäähtyy tuolla, jotta voin kuorruttaa sen ennen nukkumaanmenoa. Sunnuntaina on lastenkutsut ja huomiseksi olen ilmoittanut ystäville pitäväni ovet avoinna yhden ja seitsemän välillä niille, jotka tahtovat Veetiä tulla onnittelemaan.

Kukapa olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että hulivilitytöstä tulee naimisissa elävä, kahden lapsen onnellinen äiti.

Vielä yksi kysymys. Hei jaksaako näitä kukaan lukea? Meinaan vaan, että kirjoitan koska se tuntuu hyvältä, mutta kiinnostaako ketään kotiäidin elämä?

Haleja kaikille, nyt meen porkkanakakkuilemaan!