Odottavan aika ja niin edelleen..

Tsau.

Huomasin, että mullahan on blogi. Sanainen arkkuni ei ole auennut pitkiin aikoihin ja tuskin saan itsestäni kirjoittamalla irti samalla lailla, kuin joskus ennen vanhaan. Tuntuu, että voin heittää tämän ilmaisun, sillä nyt olen saanut kutsumanimekseni kotioloissa "vanha eukko". Jollekin olen siis jo sen ikäinen, että ihan oikeasti katsoo, että toihan on vanha jo. Veeti tosin ymmärsi mulkoilun ja selonteon jälkeen, että on epäsopivaa nimitellä ihmisiä, vaikka miten lähellä olisimme. Samassa hetkessä kutsuin häntä apinaksi. Pata kattilaa soimasi.

Maha on aivan jäätävän suuri ja mitä likemmäksi laskettua aikaa päästään, sitä enemmän tuntuu, että olisi aiheellista varata aika jonkin sortin vihanhallintaan. Kotioloissa käyttäydyn vielä suhteellisen normaalisti, mutta ohikulkijat ottavat aivoon ihan pelkän ulkonäkönsä vuoksi. On tullut vastaan tapauksia, joita olisin voinut naamataulun perusteella tempaista käkättimeen. Nyrkki on pysynyt taskussa.

Raskauden aikana olen kohdannut mielenkiintoisia ja varsin yleisiä raskaana oleviin naisiin kohdistuvia ilmiöitä.

1. Vatsantaputtelijat. Mikä helvetti siinä on, että iholle pitää päästä? Ymmärrän erinomaisen hyvin innostuneet sukulaiset ja ystävät, joiden mielestä kasvava vatsa on liikuttava, sillä yhtä lailla hekin odottavat sieltä jotakuta. Ollessani häävieraana viime kesänä pariin otteeseen täysin tuntemattomat känniääliöt tulivat taputtelemaan, ennenkuin ehdin vastata heidän "voinko"-kysymykseen, että et voi, minun on. Menenkin seuraavissa häissä vieraiden reviilille, että oi, kun sulla on nätti selkä, jos vähän siitä sipasen.

2. Kauppajonot. Pankkijonot. Jonot. Jotenkin tuntuu, että se oman reviirin kaipuu on raskaana ollessa entistäkin suurempi. Tai no, minun tapauksessani reviiri on. Sitä ei nähtävästi ole koskaan liiemmälti ollut, sillä suurin osa tätäkin lukevista tietää elämässäni tapahtuneet käänteet aika yksityiskohtaisesti. No näillä jonoilla kuitenkin meinaan niitä tilanteita, kun ollaan ruuhka-aikana kaupassa tai pankissa ja odotellaan omaa vuoroaan ja takana oleva hengittää niskaan. Olen monesti miettinyt, että mikä sen aiheuttaa. Luulevatko ne, että pääsevät perille nopeampaa, kun tulevat siihen sillä lailla? On joskus ollut ihan karvaa vaille, etten ole pyytänyt takana jonottavaa hyppäämään syliin, jos on niin kova hellyys. Nämä päällekäyvät jonottajat vois potkia sinne, minne aurinko ei paista.

3. Etkö ole vieläkään synnyttänyt? OLEN! Minusta vaan jäi tällainen kaskelotin kokoinen loppuiäkseni! Voiko typerämpää kysymystä olla? Tai tavatessa jotkut kysyvät "Vieläkö olet yhtenä kappaleena?" Miltä näyttää? Kohtaan näitä kysymyksiä lähes päivittäin viedessäni Veetiä päivähoitoon. Sitten muut. "Ei sinne vielä yksikään vauva ole sisälle jäänyt!" IHANKO TOSI? Ehkä maailman huonoin ja kulunein fraasi, jonka jokainen odottava äiti kuulee jossakin vaiheessa loppuraskauttaan. Mutta mitä, jos minun vauvani onkin poikkeus? Istuukin siellä lootus-asennossa neljä vuotta. Hähää, jäipäs sinne, siitäs saitte! Sitten voisin sanoa, että kyllä muuten on, minun vauva on vielä siellä ja tuossa viime vuosikymmenellä raskauduin.

Epäilemättä hermoni ovat kireällä raskauden ajan vaivojen vuoksi, mutta aivan päällimmäisenä ajatuksena tässäkin odotuksessa on onni siitä, että kaikki on kuitenkin mennyt todella hienosti omaa pahaa oloa lukuunottamatta. Jokainen lasta toivova äiti seisoisi vaikka vuoden päällään kärsien jos jonkin sortin kivuista taatakseen syntyvälle vauvalleen turvallisen sikiökauden ja siihen tässäkin on tähdätty ja siksi on sairaalassa maattu. Monesti sanon kotona häpeäväni sitä, että jaksan marista selkäkivuista ja ennenaikaisista supistuksista ja siitä, että minuun sattuu, vaikka vauvalla on kaikki oikein hienosti. Kaikki, tai ainakin valtaosa kivuista loppuu, kun on pienen syntymäpäivä ja sitä, jos jotakin sopii odotella.

Olen muuten onnellisempi, kuin koskaan ennen. On käsitämättömän upeaa saada yhteinen lapsi Henen kanssa. On ihanaa olla naimisissa Henen kanssa. Olen onnellinen uudesta kodista ja siitä, että olen Veetin äiti. Olen onnellinen kaikista niistä ystävistä ja sukulaisista, jotka minun elämässäni vaikuttavat ja suurilta osin tunnen olevani etuoikeutettu näiden asioiden vuoksi.

No joo, alan parkumaan, jos kirjoitan tällaista siirappia lisää, eikä kukaan jaksa sellaista lukeakaan.

Jatkan vauvan odotusta ja siirryn sohvalle, nostan jalat pöydälle ja ajattelin rentoutua. Lue: Istun vielä viisi tuntia facebookissa, puudutan perseeni lattiaa vasten, pääsen hädin tuskin omin avuin ylös ja nukkamattoon jää ikuisiksi ajoiksi katiskan mallinen kraateri. Minun sosiaalinen elämäni. <3